Allaolevassa listassa on esitelty lajikohtaisesti ne harvinaisten lintulajien havainnot, jotka RK ja ARK ovat hyväksyneet.

 

Kuusamon Lintukerho ry perustettiin vuonna 2004. Siihen asti Kuusamo kuului PPLY:n havaintojenkeruualueeseen, eli myös harvinaisuushavainnot tarkistettiin PPLY:n ARK-lajilistan mukaisesti. Vielä vuoden 2004 jälkeenkin PPLY on tarkistanut Kuusamossa tehtyjä harvinaisuushavaintoja satunnaisesti, oman ARK-lajilistansa mukaisesti.

 

Vuonna 2011 Kuusamon Lintukerho loi oman ARK-lajilistansa, joka poikkeaa PPLY:n lajilistasta. Tästä johtuen joidenkin lajien osalta ei löydy kaikkia tehtyjä havaintoja, koska ne eivät ole koko ajan kuuluneet tarkistettavien lajien listaan. Pääasiassa "puutteet" koskevat 2000-luvulla tehtyjä havaintoja.

 

Hyvänä esimerkkinä toimii mustaleppälintu, joka poistettiin PPLY:n ARK-listalta vuonna 2006. Näin ollen vuosien 2007-2010 mustaleppälintuhavaintoja ei ole tarkistettu Kuusamosta, ja ne näin ollen puuttuvat listalta. Vuonna 2011 Kuusamon oman ARK-lajilistan myötä mustaleppälintu palasi tarkistettavien lajien listalle.

 

Alaolevassa arkistossa lajin kohdalta löytyy maininta, mikäli sen ARK-status on muuttunut vuosien saatossa.

 


ARK-laji vuoden 2004 loppuun asti.


1972: VI Kuusamo, Kiutaköngäs 1n pesi (Pekka Helo, Matti Mela)
1981: 24.07. Kuusamo, Oulangan kansallispuisto 1–2 (Jorma Ahola)
1989: 17.06. Kuusamo, Kiutaköngäs 1 (Ari Ahtiainen, Veikko Salo)
1989: 09.07. Kuusamo, Rukatunturi 1n + 2 pull r (Olli Näyhä, Jukka Matero, Jyrki Mäkelä)
1994: 01.–18.06. Kuusamo, Kiutaköngäs kn (Jouko Kemppainen ym.)
1994: 16.06. Kuusamo, Soilu 1k (Ari Rajasärkkä, Antti Below, Erkki Virolainen)
1995: 17.06.–29.06. Kuusamo, Ruka 1k (Risto Suksi, ilm. Tarmo Lehtilä)
1999: xx.06. Kuusamo, Vuotunki, Jyrkänkoski 1 +1kv k p (Toni Eskelin, Mike Read, britti-ryhmä)
2000: 27.05. Kuusamo, Oulanka 1k (Jari Peltomäki, Ari Latja ym.)
2001: 17.05. Kuusamo, Valtavaara 1W (Harri Taavetti ym.)
2001: 06.07. Kuusamo, Kiutaköngäs kn+pull pesintä (Heikki Tuohimaa, Kari Varpenius)
2002: 14.06. Kuusamo, Juuma 1n (Markus Keskitalo, Jani Ceder, Pasi Pirinen)
2002: 13.09. Kuusamo, Juuma 1 n-puk (Erkki Kallio, Juha Majala, Juhani Norri)
2003: 07.06.–06.08. Kuusamo, Oulanka, Kiutaköngäs 2p, toinen k (Kaarle Lönnroth, Jarmo Boman, William Velmala)
2004: 30.05.–19.06. Kuusamo, Ruka Vuosseli 1k (Jouko Tuominen, Ari Leinonen, Matti Mäkelä ym.)
2004: 16.–19.06. Kuusamo, Vuotunki, Myllykosken voimalaitos 1p (Sami Tuomela, Aarne Ohtonen ym.)

 


1992: 10.–13.06. Kuusamo, Säynäjäperä 1k Ä (Hannu Friman, Ari Linna, Tapani Missonen ym.)


ARK-laji vuoden 2006 loppuun asti.

ARK-laji vuodesta 2011 lähtien.


1996: 14.–19.05. Kuusamo, Lämsänkylä 1 +2kv k (Simo Heikkinen, ilm. Heikki Seppänen)
2002: 08.–21.10. Kuusamo, Hiltunen 2 (Jyri Reinikka, Heikki Seppänen, Jyrki Mäkelä)
2004: 01.05. Kuusamo, Ruka 1k Ä (Jyrki Normaja, Maija Lahtinen)
2006: 24.04. Kuusamo, keskusta 1k (Matti ja Irmeli Ryhtä)

 


RK-laji vuoden 1996 loppuun saakka.


1951: 14.06. Kuusamo, Valtavaara 1k (M. ja P. Sovinen) (PLV, KLKA)
1954: VI–VII Kuusamo, Valtavaara 5–6k Ä (Helminen) (PLV)
1955: 15.07. Kuusamo, Porontimajärvi 1k (Waaramäki) (PLV)
1964: VI–VII Kuusamo, Räväjärvet 1k (Tiussa) (PLV)
1965: VI–VII Kuusamo, Oulankajoki 1k (Kajoste) (PLV)
1968: VI–VII Kuusamo, Valtavaara 2k (Thomas Moll) (PLV)
1969: kesä Kuusamo 5k Ä (Thomas Moll) (KLKA)
1970: kesä Kuusamo 1 (Björn Söderlund) (KLKA)
1971: 11.–16.06. Kuusamo, Valtavaara 1k (Helo) (KLKA)
1971: kesä Kuusamo, Valtavaara 3k (Moll) (KLKA)
1971: kesä Kuusamo pesä (Söderlund) (KLKA)
1971: kesä Kuusamo, Oulanka 1k (Matti Mela) (KLKA)
1972: kesä Kuusamo, Iivaara 1 (E.Kaakinen) (KLKA)
1972: 11.–14.06. Kuusamo, Valtavaara 13k1n (Helo) (KLKA)
1972: 11.–14.06. Kuusamo, Oulanka 3k (Helo) (KLKA)
1972: 05.07. Kuusamo, Oijusluoma 1k Ä (Brian Rasmunssen) (KLKA)
1973: 16.06. Kuusamo, Valtavaara pesä (Bruno Sundin) (KLKA)
1973: kesä Kuusamo, Oulanka 1 (Helle ym.) (KLKA)
1975: 28.06. Kuusamo, Valtavaara 1k Ä (Bruno Sundin) (KLKA)
1976: kesä Kuusamo, Valtavaara 1 (Bruno Sundin, T.Pakkala) (KLKA)
1976: 30.06. Kuusamo, Ruka 1 (Lars N. Andersen) (KLKA)
1985: 11.06. Kuusamo, Kurkijärvi 1k (Pekka Loivaranta ym.)
1987: 04.–05.07. Kuusamo, Oulanka 1ad k (Jorma Pessa)
1989: 18.06. Kuusamo, Valtavaara 1 2kv k Ä (Jyrki Mäkelä, Heikki Ketola, Pekka Lehtinen)
1989: 20.06. Kuusamo, Valtavaara 1 2kv k Ä (Ari Ahtiainen)
1990: 09.06. Kuusamo, Valtavaara 1 +2kv k Ä (Jyrki Mäkelä)
1990: 09.06. Kuusamo, Konttainen 1 2kv k Ä (Jyrki Mäkelä)
1990: 10.06. Kuusamo, Valtavaara ja Konttainen 3; 1 +2kv k,1 2kv k, 1k Ä (Jari Peltomäki, Mika Ala-Korpela)
1990: 12.–19.06. Kuusamo, Valtavaara kn + 6 pull r, koiras 2kv (Pasi Pirinen, Matti Pajunen, Heikki Seppänen ym.)
1990: 19.06. Kuusamo, Valtavaara kn + 6 pull, koiras +2kv (Heikki Seppänen)
1990: 28.06. ja 04.07. Kuusamo, Valtavaara ja Konttainen 5; 1 +2kv k, 4 2kv k Ä (Dick Forsman)
1990: 21.07. Kuusamo, Valtavaara 1 2kv k Ä (Jari Kostet, Sirkku Kostet)
1991: 07.06.–11.07. Kuusamo, Oijusluoma 1 2kv k Ä (Jukka Matero, Heikki Ketola, Jyrki Mäkelä)
1991: 05.07. Kuusamo, Jokilampi 1 2kv k Ä (Jukka Matero)
1992: 07.06. Kuusamo, Konttainen 1ad k Ä (Arto Juvonen, Matti Seppä)
1992: 09.06. Kuusamo, Valtavaara 1 +2kv k Ä (Jyrki Mäkelä)
1992: 10.06. Kuusamo, Valtavaara 1 +2kv k Ä (Jyrki Mäkelä)
1992: 14.06. Kuusamo, Konttainen 1k Ä (Jyrki Mäkelä, Olli Heikkinen, Jukka Matero)
1992: 15.06. Kuusamo, Konttainen 1ad k Ä (Jouni Riihimäki, Aki Vuoristo, Jarmo Pirhonen)
1992: 17.06. Kuusamo, Valtavaara 1 2kv k Ä (Jyrki Mäkelä)
1993: 16.–20.06. Kuusamo, Oulanka 1 2kv k Ä (Ari Rajasärkkä, Antti Below, Jorma & Markku Vickholm ym.)
1993: 17.06. Kuusamo, Valtavaara 1 +2kv k Ä (Jyrki Mäkelä)
1993: 20.–29.06. Kuusamo, Valtavaara W-rinne 1 +2kv k Ä (Jouni Riihimäki, Heikki Seppänen ym.)
1994: 11.06. Kuusamo, Kätkytvaara 1 +2kv k Ä (Ari Rajasärkkä, Helmi Kuittinen)
1994: 13.06. Kuusamo, Visavaara 1 2kv k Ä (Ari Rajasärkkä)
1994: 17.06. Kuusamo, Valtavaaranlampi 1 +2kv k Ä (Henrik Lindholm)
1995: 15.–30.06. Kuusamo, Pajupuronsuo 1k Ä (Ari Rajasärkkä ym.)
1995: 03.–20.07. Kuusamo, Konttainen 1k Ä (Jouni Tittonen, Heikki Seppänen, Marita Kari)
1996: 22.06.–08.07. Kuusamo, Pyhävaara 2 2kv k Ä, toinen 02.07. asti (Jyrki Mäkelä, Heikki Seppänen, Olli Heikkilä)

 


1985: 18.06. Kuusamo, Tammela 1k (Reijo Purasmaa, Hannu Miettinen)

 

free pokerfree poker