Kevätkisan 2017 tulokset

 

Lintukerhon kevätkisa on käyty talvisissa olosuhteissa. Muutaman lämpimän kevätpäivän jälkeen saatiin kunnon lumipyry, kovat yöpakkaset ja hyytävä pohjoistuuli. Tämä pysäytti alkaneen kevätmuuton lähes kokonaan.  Kisassa oli mukana 19 joukkuetta, jotka havaitsivat 63 lajia huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana. Kaikkiaan kisassa havaittiin peräti 13 ässää eli lajia, jonka vain yksi joukkue havaitsi. Runsas ässälajien määrä kertoo, että vasta lajien ensimmäiset yksilöt ovat saapuneet ja pääjoukot odottavat vielä tuulten kääntymistä. Arktisista olosuhteista huolimatta havaittiin jo ensimmäinen mustalintu, västäräkki, rautiainen ja pajusirkku. Kisan kruunasivat Salmisen suunnalla viihtyvä virtavästäräkki sekä Käylänkoskelta löydetty amerikantavi. Kilpivaaran Vesa ja Talalan Timo tekivät hienon löydön ja reiluina harrastajina kertoivat siitä muillekin kisan ollessa vielä käynnissä.

 

Kisan voiton nappasi Martiskaiset 52 lajilla (4 ässää), hopeaa Suorajärvet 40 lajilla (1 ässä) ja pronssia Moilaset 37 lajilla (2 ässää). Neljänsiksi sijoittui Ahosen Heidin ja Viinikan Jounin joukkue myöskin 37 lajilla (ei ässiä), viidenneksi Talalat 35 lajilla (1 ässä) ja kuudenneksi Pikkaraisen Aleksanteri 32 lajilla (ei ässiä). Kolme parasta joukkuetta palkitaan lintuharrastustuotteilla.

 

Kaikkien osallistuneiden kesken arvotun lintuvarusteen lahjakortin voitti Talalan Timon joukkue

 

Onnea voittajille ja kiitokset kaikille mukana olleille.

 

Kisassa havaittiin seuraavat lajit:

Laulujoutsen, Hanhilaji, Amerikantavi, Sinisorsa, Mustalintu, Telkkä, Isokoskelo, Pyy, Riekko, Teeri, Metso, Merikotka, Kanahaukka, Varpushaukka, Maakotka, Töyhtöhyyppä, Naurulokki, Selkälokki, Harmaalokki, Merilokki, Kesykyyhky, Sepelkyyhky, Hiiripöllö, Varpuspöllö, Palokärki, Käpytikka, Pikkutikka, Virtavästäräkki, Västäräkki, Koskikara, Rautiainen, Punarinta, Mustarastas, Hippiäinen, Pyrstötiainen, Sinitiainen, Talitiainen, Töyhtötiainen, Hömötiainen, Lapintiainen, Puukiipijä, Närhi, Kuukkeli, Harakka, Pähkinähakki, Naakka, Mustavaris, Varis, Korppi, Varpunen, Pikkuvarpunen, Peippo, Tikli, Viherpeippo, Vihervarpunen, Urpiainen, Tundraurpiainen, Pikkukäpylintu, Taviokuurna, Punatulkku, Pulmunen, Keltasirkku ja Pajusirkku

 

Ässälajeja olivat: hanhi, mustalintu, varpushaukka, töyhtöhyyppä, naurulokki, merilokki, varpuspöllö, pikkutikka, västäräkki, rautiainen, pähkinähakki, tikli ja pajusirkku.

 

Kisan ulkopuoliset havaitsivat lisäksi harmaapäätikan, pohjantikan, kiurun ja isokäpylinnun.

 

Lajitaulukko joukkueittain löytyy täältä

free pokerfree poker