Lintusyksy on ollut varsin erikoinen Koillismaalla. Marraskuun puoliväliin jatkunut lämmin sää sain suuren joukon vesilintuja viivyttelemään Koillismaalla pitempään kuin kenties koskaan aiemmin. Joutsenia, sorsia, koskeloita uiveloita ja Lapista välilaskunsa tehneitä alleja, mustalintuja ja pilkkasiipiä oli vielä viikonvaihtessa sadoittain Koillismaan vesistöissä. Laulujoutsenia oli eniten Kuusamon Koskenlammella, Nissinjärvellä ja Kuusamojärven taajamanlähistöllä, joissa uiskenteli muutama päivä sitten vielä noin tuhat hopeatorvea.
Kuusamossa on tehty talvilintulaskentoja yli neljäkymmentä vuotta. Koskaan aiemmin vesilintuja ei ole tavattu tällaisia määriä marraskuisissa laskennoissa. Vielä viikko sitten sinisorsia nähtiin melkein seisensatapäinen parvi Kuusamojärvellä. Vesilintulajisto on ollut myös poikkeuksellisen monipuolinen. Pohjoisessa harvinaiset pikku-uikku, nokikana ja kanadanhanhi viihtyivät joutsenien seurassa vielä marraskuun puolella Kuusamossa. Kaakkurista tai tukkakoskelosta ei ole koskaan aiemmin tehty marraskuista havaintoa. Taivalkosken Kortejärvellä kalasteli kuikka vielä viikko sitten.
Myös lokkeja kaartelee edelleen viimeisten sulapaikkojen äärellä. Satojen harmaalokkien seassa on nähty myös muutamia meri- ja kalalokkeja. Lokakuun lopulle saakka viihtynyt naurulokki on myös kaikkien aikojen myöhäisin havainto lajista, sillä normaalisti naurulokit katoavat Koillsimaalta jo elokuussa Pohjanmeren rannoille talvehtimaan. Afrikassa talvensa viettävä rantasipi nähtiin yllättäen vielä lokakuussa Kuusamossa ja ennätysmyöhäinen lehtokurppa Posiolla vielä viime sunnuntaina, jotka nekin kertovat omalta osaltaan poikkeuksellisen lämpimästä syksystä.
Ilmaston lämpeneminen alkaa näkyä yhä selvemmin Koillismaan linnustossa. Pesimälajistosta katoaa pohjoisia lajeja ja tänne leviää lisää lintulajeja etelästä. Lämpimät syksyt saavat etenkin vesilinnut viivyttelemään pidempään ja muuttamaan pois vasta kun todellinen talvi koittaa. Yhä suurempi osa vesilinnuista yrittää jopa talvehtimista Koillismaalla. Joutsenia, koskeloita ja telkkiä on jo vuosia totuttu näkemään myös keskellä Koillismaan talvea. Vielä pari vuosikymmentä sitten samojen vesilintujen talvehtiminen Koillismaan ankarissa tavioloissa olisi ollut sensaatio.
Teksti: Jyrki Mäkelä
