Allaolevassa listassa on esitelty lajikohtaisesti ne harvinaisten lintulajien havainnot, jotka RK ja ARK ovat hyväksyneet.

 

Kuusamon Lintukerho ry perustettiin vuonna 2004. Siihen asti Kuusamo kuului PPLY:n havaintojenkeruualueeseen, eli myös harvinaisuushavainnot tarkistettiin PPLY:n ARK-lajilistan mukaisesti. Vielä vuoden 2004 jälkeenkin PPLY on tarkistanut Kuusamossa tehtyjä harvinaisuushavaintoja satunnaisesti, oman ARK-lajilistansa mukaisesti.

 

Vuonna 2011 Kuusamon Lintukerho loi oman ARK-lajilistansa, joka poikkeaa PPLY:n lajilistasta. Tästä johtuen joidenkin lajien osalta ei löydy kaikkia tehtyjä havaintoja, koska ne eivät ole koko ajan kuuluneet tarkistettavien lajien listaan. Pääasiassa "puutteet" koskevat 2000-luvulla tehtyjä havaintoja.

 

Hyvänä esimerkkinä toimii mustaleppälintu, joka poistettiin PPLY:n ARK-listalta vuonna 2006. Näin ollen vuosien 2007-2010 mustaleppälintuhavaintoja ei ole tarkistettu Kuusamosta, ja ne näin ollen puuttuvat listalta. Vuonna 2011 Kuusamon oman ARK-lajilistan myötä mustaleppälintu palasi tarkistettavien lajien listalle.

 

Alaolevassa arkistossa lajin kohdalta löytyy maininta, mikäli sen ARK-status on muuttunut vuosien saatossa.

 


ARK-laji vuoden 2001 loppuun asti.

ARK-laji vuodesta 2011 lähtien.


2001: 06.07. Kuusamo, Vuotunki 1Ä (Heikki Tuohimaa, Kari Varpenius)

 


1994: 13.06.–20.06. Kuusamo, Kuusamojärvi 1 2kv (Jari Peltomäki, Ulla Peltomäki ym.)

 


ARK-laji vuoden 1983 loppuun asti.


1978: 08.10. Kuusamo, Toranki 1 1kv (Heikki Ketola)
1981: 08.05. Kuusamo, Nilonjokisuu 1 (Markku Halonen, Jukka Jaakkola, Jukka Haataja)
1981: 26.07. Kuusamo, Torankijärvi 1 (?)
1981: 09.08. Kuusamo, Torankijärvi 1 (Matti Ryhtä, Hannu Hautala, Heikki Seppänen)

 


1998: 12.06. Kuusamo, Oulanka 1ad (Jari & Merja Landén, Ari Parviainen, Jussi Valonen ym.)

 


1963: 16.10. Kuusamo 1k 1–2kv (Oulun yliopisto)

 

free pokerfree poker